Takarengas taannutti Kallion taistelukyvyn Australiassa

Moto2-luokan kauden 16:s osakilpailu Australiassa sujui ratamoottoripyöräilijä Mika Kalliolta mollivoittoisissa tunnelmissa. Viidennestä lähtöruudusta startannut Kallio oli lopputuloksissa kahdeksas jääden reilut 21 sekuntia kilpailun voittaneesta Espanjan Alex Rinsistä.

Kallio aloitti kilpailun hyvällä lähdöllä ja nosti itsensä heti neljänneksi. Rengasongelmat kuitenkin vaikuttivat suorituskykyyn niin paljon, että taisteleminen kärkisijoista täytyi unohtaa.

- Tässä kilpailussa ei ollut juuri mitään muuta positiivista kuin lähtö. Heti ensimmäisistä mutkista lähtien huomasin, että en saa tarpeeksi pitoa irti takarenkaasta ja se taistelu oli oikeastaan sitten siinä. Pari kierrosta yritin roikkua kärkiporukan perässä, mutta eihän siitä mitään tullut. Käsittämätöntä miten suorituskyky romahti noin sekunnin verran eilisistä aika-ajoista, Kallio pyöritteli päätään.

Vaikka Australian sijoitus on kuluneen kauden tuloksiin verrattuna sangen hyvä, ei totuus tuloksen takana ollut niin ruusuinen.

- Tulos ei valitettavasti heijasta meidän tämän päiväistä vauhtia ollenkaan. Tulimme seitsemän sijaa kilpailun aikana alaspäin, mutta edestä keskeytti sen verran paljon porukkaa, että olimme lopulta kahdeksansia. Vauhti oli täysin kateissa tänään, Kallio harmitteli.

- Ilmeisesti tämä renkaiden kanssa painiminen ei ota loppuakseen tällä kaudella ollenkaan. Vaikea sanoa, mitä niiden kanssa enää voi tehdä, mutta toki kausi taistellaan täysillä loppuun asti, Kallio lisäsi. 

Moto2-luokka jatkuu jo seuraavan viikonloppuna Malesiassa Sepangin radalla. Australian vaikeuksista huolimatta Kallio odottaa toiveikkaana tiiviin Aasian ja Australian kolmen viikon kiertueen viimeistä kilpailua.

- Tietysti olisi ollut mukavampaa lähteä Malesiaan parempi tulos alla, mutta yritetään siellä saada ehjempi viikonloppu aikaiseksi. Se ei yksinään riitä, että aika-ajoissa tulee onnistumisia, vaan kisavauhdin täytyy tietysti myös olla kohdallaan. Aikaisempina vuosina kisapituudet ovat sujuneet minulta paremmin kuin aika-ajot, mutta nyt tilanne näyttää olevan päinvastainen. Malesiassa on yritettävä saada lisää suorituskykyä myös kisaan, Kallio totesi päättäväisesti.

Moto2-luokan seuraava osakilpailu ajetaan Malesian Sepangin radalla 23.-25. lokakuuta.

Moto2-luokan tuloksia, osakilpailu 16/18, 18.10.2015, Phillip Island, Australia

1. Alex Rins (SPA) 39.00,084
2. Sam Lowes (GBR) + 6,633
3. Lorenzo Baldassarri (ITA) + 10,408
4. Takaaki Nagakami (JPN) + 15,536
5. Xavier Simeon (BEL) + 16,205
---
8. Mika Kallio (FIN) + 21,883

Moto2-luokan MM-pisteet 16/18 osakilpailun jälkeen
1. Johann Zarco (FRA) 318
2. Alex Rins (SPA) 214
3. Tito Rabat (SPA) 206
4. Sam Lowes (GBR) 172
5. Jonas Folger (GER) 145
---
15. Mika Kallio (FIN) 62

Teksti: Sami Kolsi



« Edellinen sivu